Lukijat

13.6.2018

13 on ollut aina hyvä numero ja niin nytkin

Tänään jätimme siis Ropin Pirtin ja polkaisimme gekot vauhtiin noin klo 9.30.
Oli ensimmäinen aamuyö kun näimme auringon ja päivälläkin pilvipeite oikeasti rakoili.
Ensimmäinen välipalatauko pidettiin jälleen kahden tunnin ajomatkan jälkeen.
Ruokatauko pidettiinkin sitten Nesteen huoltoasemalla Kaaresuvannolla, johon mennessä kilometrejä oli 50 ja rapiat jo takana.
Siitä lähdettiin etenemään E8:aa.  Tuttavistamme muutamat suosittelivat ajaa Ruotsin puolella, mutta mielestämme liikenne oli hyvin maltillista ja tie hyvässä kunnossa, joten pysyttelimme kotomaan puolella.

Kahden tunnin välein pissa-, jalottelu- ja tankkaustauoilla jatkoimme onnekkaasti mukavaa 17.5 km keskituntivauhtia aina 113 km:n päähän Sonkamuotkaan Lapin Lomamökeille.
Siellä oli käsitöitä ja matkamuistoja tarjolla vaikka mieluimmin olisimme törmänneet kunnon ruokakauppaan.
Mutta päivän paras asia oli että saimme yösijaksi "mökin", joka on kyllä ok-talo kaikkine mukavuuksineen. Suosittelemme.

Saunottiin, paistettiin kiuasmakkarat yms. normaalia kotoilua (pyykkikone oli myös käytössä). On ihanaa tietää huomenna saavansa puhtaat vaatteet niskaan ennen lähtöä.

Tänään lämpöasteet olivat aamun 4:stä aina iltapäivän 12 asteeseen. Illalla klo 19 taivas selkeni tyystin ja aurinko paistoi kirkkaasti ensimmäisen kerran koko loman aikana.

Oskun onneksi olimme pyörillä,
muutoin ostettavaa olisi löytynyt kyllä 😁

Tässä "mökki"

Kivat siistit paikat.
Tämä on pakko laittaa...
Mökkimme pihatien somiste E8 tien vieressä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti