Arkiliikuntaa

Oskun edesmenneen paapan sanoin:

"Kun hyvällä hevosella ajaa - on aina vastatuuli".

Nyt ei voi moittia vastatuulia tai sateita enää. Heinäkuu on näyttänyt kyllä meille kaikille pelkät hyvät puolensa.

Arkiaamut alkaa meillä niin, että minä hyppään kolmipyörälle n. klo 5:30-6:15 ja ajan Lempäälään työmaalle n. 24km ja Osku hyppää auton rattiin omille mestoilleen. Iltapäivästä sitten hän koittaa ehtiä (vaikka ei joka päivä ehdi) kotiin niin, että lähtee omalla kolmipyörällään polkemaan kotoa minua töistä vastaan. Lempäälästä sitten minun työpäivän päätteeksi pyöräilemme kotiin, joko Viialan / Toijalan / Marjamäen kautta tai sitten suorintatietä takaisin kotiin.
Saadaan sellanen n. 50-65 km aina siis arkipäivällekin hyötyliikuntaa.

Aamut ovat olleet kauniita ja tuulettomia.

Maanantaina 23.7. oli Lempäälässä sankka sumu.

Tässä Osku Lempäälään tullessaan. Tämä matka jatkui Viialan

 kautta Valkeakoskiin.

Kotimatkalla samalla sataman tarkistus.

Summausta

Lupasin jo eiliselle tehdä tätä summausta matkasta, mutta päivä mennä pyörähti pyykkiä pesten, tavaroita järjestellen ja puhellessa kissanhoitajiemme kanssa. Meidän vanha kissamme (15 v) oli kyllä pompottanut ja käskyttänyt hoitajiaan sata nolla.

Tässä kuvassa siis juuri pysähdytty omaan pihaan.

Kokonaismatkaa meille tuli 1467 km 670 m
14 ajopäivää ja keskimääräinen ajopäivä oli noin 104,8 km.
Lyhin päivämatka oli 48,2 km ja silloinkin ajon keskeytys oli rankasateen ja tuulen takia.
Pisin päivämatka oli 179,6 km.
Koko reissulle laskettiin keskituntivauhdiksi 15.6 km/h, mukaan lukien kaikki kaupungeissa pyörimiset, parkkipaikka-ajelut, ylä- ja alamäet sekä pienimmätkin mökkitiet / sepelimäet.
Tarkoitushan olikin viettää kesälomaa ja yhteistä aikaa sekä saada nauttiskella maisemista nojakin selästä, eikä niinkään mikää kilpa-ajo Tromsøsta Valkeakoskelle.

Kaksi lepopäivää pidettiin koko reissun aikana, toinen juhannusaattona rankkasateen ja myrskyn takia ja toinen juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina taas paluuliikenteen takia, jolloin pysyttelimme pois autoteiltä ja lepäsimme keräten voimia Itä-Aureessa.

Matkalla ainoa hävikki oli kameran jalusta/selfietikku, joka on pudonnut telineestään Oskun selkänojan takaa jossain röykytyksessä.
Rengasrikkoja ei ihme kyllä ollut ainoatakaan, vaikka välillä menimme sellaisia sepeliteitä ettei hyvä tosikaan. Onni taisi olla matkassammee jälleen.

Oma kroppakin kesti, nivelet eivät prakanneet kummemmin ja lihakset alaraajoissa saivat kunnon treeniä. Mieli pysyi korkealla. Pahimmat paikat mielelle olivat 4-5 km ennen Kolaria oleva tietyömaa, kuten jo aiemmin kerroinkin.

Isoja valtateitä on kyllä kokemuksemme mukaan syytä mahdollisimman paljon välttää, ihan vain ison liikenteen ja autojen ylinopeuksien takia.

Kukkolan kosken levähdyspaikka oli myös mukava ylläri.

Sen huomion teimme, että kovin on vähän käymälöitä levähdyspaikoilla ja jos on niin ovat aika sittaisessa kunnossa. Kurjaa kun joku viitsii sotkea, eikä aina ajattele, että toisellakin on asiaa samaan tilaan.

Harvassa on myös elintarvike- ja juomavarastojen täyttöpaikat (pyöräilijän näkövinkkelistä katsoen), joten kannattaa olla aina hedelmää, energiapatukkaa, leipää tms. ja ennen kaikkea juotavaa tarpeeksi myös matkatavaroissa mukana. Kalasäilykkeet olivat meille aina tykättyjä suolaisia välipaloja.

Sadevarusteissa onnistuimme myös täydellisesti. Marmotin takit ja Helly hansenin housut, Shimanon kenkäsuojat ja sateenpitävät hanskat ovat myös tarpeelliset Suomen kesässä. Kypärissämme kiinteät visiirit osoittautuivat todella käyttökelpoisiksi pikku kivien sekä piiskaavan sateen takia.
Ainoa mikä olisi voinut varusteissamme olla vielä paremmin oli ajokengät. Kenkämme kun ovat tarkoitetut kesää varten, niin klossiin tuleva rauta johtaa kylmää suoraan jalkapohjaan, ajettaessa 0-8 asteen kelissä.

Reissu oli mukava ja säät olivat välillä kuivemmat ja välillä taas kosteammat.

Buffi on myös hyvä ajovaruste. Sen saa nopeasti kasvojen / hengityksen suojaksi sitä tarvitessa. Huulirasvaakin on hyvä olla, sillä ajoviima ja muutamat auringon säteet kuivattavat huulet äkkiä.

Meille sattui monta vastatuulista ajopäivää (jopa 15 m/sek), joten meillä oli käytössä nuo kaikki yllämainitut. Onnellinen olin minä, joka sain ajaa Oskun perässä ja suoraan edestä tuleva tuuli ei päässyt voimalla minuun kiinni, tosin välillä tuuli niin lujaa, että hengitys salpautui.

Suosittelen kaikille pidempiäkin retkiä rohkeasti toteutettavaksi, jos vain vähänkään mieli tekee.

Kustannukset meillä koostuivat tietenkin lentolipuista ja majoituksista. Syömisiä ei kannatta laskea reissuun mukaan, sillä syöty olisi kotonakin samaan tahtiin.
Majoitusten osalta tietenkin pärjää edullisimmin jos on vetreyttä majoittua teltassa, eikä kaipaa joka ilta suihkuun päivän päätteeksi. Meille tuo yksi 10 euron telttayö oli riittävä kokemus tälle ikää.

Haluan vielä kiittää ystäviä ja sukulaisiamme, jotka tarjosivat meille yösijaa ja ruokaa.... oli ihana tulla kun tuntui, että meitä odotettiin.

Suuri Kiitos!

Kuva otettu alkumatkasta, jossakin Norjassa

Urakka loppusuoralla

Tänään matka jälleen jatkui Itä-Aureesta kohden Ylöjärveä siskolleni.

Tästä siis ei muuta kuin eteenpäin isäntäparin tarjoaman hyvän aamupalan jälkeen, Itä-Aureentietä myöden Kuruun, jossa ensimmäinen taukopaikka. 

Ilma oli mukava n. 16-20 astetta ja kerrankin aivan tyyni.

Mäkiä riitti tälle päivällä myös kiitettävästi.

Mutta kuin ihmeen kaupalla Ylöjärvi tuli lopuksi eteemme.

Siskoni ja hänen miehensä odottivat meitä myös suoraan ruokapöytään. Ja kyllä ruoka jo kieltämättä kelpasikin. Kiitokset vieraanvaraisuudesta heille.

Ruuan jälkeen vielä hyvät munkkikahvit, niin päätimme ajella siitä vielä kotiin Valkeakoskelle samana päivänä.

Suuri kiitos tiesuunnittelijoille tai heille, jotka ovat hienosti suunnitelleet ja toteuttaneet polkupyöräreitistön Ylöjärveltä läpi Tampereen aina Valkeakosken ja Lempäälän suuntaan. Tienviitat olivat selvästi ja niitä oli riittävästi.

Kotona olimme aivan ihmisten aikoihin ja sauna oli meillä valmiiksi lämmitetty sekä kupliva kylmänä odottamassa. Kiitokset siitä pojalle ja miniälle, jotka toimivat kotomiehinä ja kissavahteina lomamme ajan.

Tämän päivän kilometrit yhteensä siis 135 km ja olo on ihan ok...

Huomenna kun olen taas paremmin hereillä laitan hiukan koostetta kokonaismatkan määrästä ja muista asioista, vaikka täytyy sanoa jo nyt, että kun ihminen on jo tällä iällä, niin ei tällaista reissua tehdä tuijottaen suureen vauhtiin, vaan tämä matka tehtiin kaikessa rauhassa ja nauttien yhteisestä ajasta sekä luonnon tarjoamista puitteista.

Mutta kuten sanoin... huomenna lisää.

Kaunista karjaa jo lähempänä Kurua.

Paljon muistoja, vesisadetta, sumua, lumisadetta, vastatuulta, sivutuulta ja kaikkea mielenkiintoista katseltavaa, koettavaa, tuoksuteltavaa tuli vastaan ja jäi mieliimme pelkästään mukavina kokemuksina. Päivääkään / metriäkään emme antaisi pois, tai jos jotakin saisi jättää pois, niin tietyömaat ja sepelitaipaleet. Mutta selvittiinhän niistäkin mukavasti kun ei kerran mitään haavereita sattunut.

Suosittelen kaikille rohkeasti lähteä matkaan, hyvät varusteet ja rohkea mieli on jo paljon kun suunnittelee matkan tekemistä. Ei aina tarvitse olla huippukuntoinen urheilija, kunhan etenee aina omien voimien ja kykyjen mukaan eikä ahnehdi liikoja.

Mieheni sanoin: "Saamatonta paikkaa ei ookkaan!"

Juhannuspäivä

24.6. pidimme lepopäivän ja nautimme kauniista, melkein tyynestä kesäpäivästä Itä-Aureessa.
Tämän kuvan otti enoni noin klo 22 kun me olimme jo nukkumassa.

23.6.18 ja Juhannuspäivä.

Keskikesän juhla ja lämpöä 11-16 astetta. Harmaata taivaalla, välillä hiukan vaaleampaa ja välillä hiukan tummempaa.

Lopuksi pääsimme Yli-Vallista matkaan vasta yhden jälkeen. Määränpäänä nyt siis Kihniön kautta itä-Aureeseen enoni mökille.

Kihniölle ei ole Yli-Vallista oiosmaitse kuin 26 km, mutta tien on ikävää sepelitietä, joten pyöriämme ja itseämme säälien suuntasimme ensin Koskuelle. Siinä piti sitten matkan varrella käydä tervehtimässä Oskun entistä työ-ja metsästyskaveriakin ja hänen vaimoaan. On ihana nähdä miten ihmiset pysyvät entisellään. Vaikka vuodet toki meihin kaikkiin tekevät omat tepposensa, mutta ihminen itsessään jotenkin muuttuu ja kypsyy parempaan suuntaan.

Koskue tuli 10 km jälkeen ja sen yli kun päästiin tavoitti myös vesisade jälleen meidät. Pysähdys ja sadevarustus päälle.
Muutaman kilometrin päästä pysähdys ja vaatteiden keventäminen sadeasun alta.
Se on aika tarkkaa lopuksi, ettei päällä ole liikaa muttei liian vähänkään, jotta on mahdollisimman hyvä ja mukava poljeskella.

"Pyörällä ajetaan varo varovasti, ettei kaatuisi kallis lasti. Suoraa tietä suoraa tietä, mäkiä matkan varrella. Pois pois kaikki alta, tie näyttää kapealta, mittari näyttää kaheksaakymppiä, jarrut on epäkunnossa..."

No ei nyt sentään ihan noin, mutta tuo lastenlaulu soi korvamatona kun ensin E12-tieltä käännyimme Alavantielle, jota pitkin Kihniön kautta Kuruntielle. Tie on päällystetty, mutta paikkapaikoin sellaisia kumpareita ja äkkinäisiä heijareita suuntaan jos toiseen. Ihania alamäkiä, jossa tämän päivän maksimivauhtikin taas saavutettiin, mutta tuntui taas siltä, että aina yhtä ihanaa alamäkeä vastaan pitää nousta vähintään 2-3 pitkää nousua.

Ehkä siinä tuli sanottua myös pari valittua sanaa kanssakulkijalle, vaikka ymmärrän hänen syyttömyytensä tien/maaston profiiliin.

Aikaa tuntui tuhraantuvan niin välipalataukoihin kuin myös pukeutumis- sekä pissutaukoihinkin.

Osasyy tähän jotenkin huonoon polkukuntoon tietty teki Juhannusyön valvominen (aamu viiden jälkeen menimme nukkumaan) ja se, että pidimme 11 pyöräilypäivän jälkeen eilen yhden luppopäivän ja nyt tuntui siltä kuin ei saisi lihaksia mukaan ollenkaan.

Mutta lopuksi saavuimme kuin ihmeen kaupalla hieman vajaan 70 km päähän Kivijärven rannassa olevalle kummisetäni ja hänen vaimonsa mökille.

Saimme aivan vastustamattoman vastaanoton jälleen kerran. Enoni oli lähtenyt itse meitä vastaan mökkitien päähän fillarillaan ja niin siinä sitten viimeiset pari kilometriä sain elämäni ensimmäisen kerran pyöräillä rintarinnan enoni kanssa.

Pihaan päästyämme kuohari korkattiin. Ruoka valmiina ja mikä parasta sauna lämmin ja vihta tehtynä. Järvi vain odotti löylystä tulijoita 15°C:n virvoittamaan syleilyynsä.

Emäntä oli laittanut vuoteet valmiiksi vierasmökkiin. Siellä aivan mahtava ylläri pylläri. - Kuumalla vedellä täytettyjä pulloja peiton alla. Olipa ihana työntää varpaatkin lämpimään peiton alle. 😍
Suosittelen tuota keksintöä.
Nyt oli ihana nukahtaa.

Hyvää Juhannusta

Ilmasta huolimatta, kaikille hyvää

keskikesän juhlaa.

Tämän päivän mekin lepäämme 

ja pitelemme sadetta.

T. Saija ja Osku

Keskiviikko 21.6.2018

No niin, tulipahan testattua, että näin lähes kuuskymppisinä ihmisinä ei tuo telttaretkeily ole enää se paras vaihtoehto. Meillä on kyllä hyvät makuupussit mutta mun oli aina jostain päin kylmä. Onneksi Osku on kuumaverinen ja peitteli mua jopa omalla untuvapussinsa kulmalla. Aamu olikin mielenkiintoinen.... tuttava kyselikin jo, että pystyykö teltassa venyttelemään. Mulla se hoitui näin; Ensin kyljelleen sikiöasentoon, siitä polvien päälle ja pylly pitkälle taakse ja samalla kädet niin kauas eteen teltanpohjaa myöden. Siinä asennossa hetki ja sen jälkeen. Istumaan ja teltan ovesta käsi pystyyn ja vieno pyyntö: "vetäisitkö mut ylös kultaseni". Noin ja elämä jatkuu. Sitä en ymmärrä, millä vivulla Osku keräsi luunsa teltasta hiukan aiemmin.

Tästä nyt sitten lähtö Kaustisilta kohden Kauhavaa klo 6.30.

Evijärvi ja tie 63... joka oli hyvä ja aikas rauhallinenkin kun ajattelee, että juhannuskin on tulossa.

Ennen Kauhavaa oli pelästys suuri kun tien laidassa oli merkintä tietyömaa 14 km. Eiiiii.... varauduimme pahimpaan, mutta onneksi pinnotustyöt oli tehty ja maalauksia vain uupui. Huh. Selvisimme säikähdyksellä tällä kertaa.

Seuraavana kohteena Lapua.... Nurmo ja Seinäjoki. Matka meni vaihdellen vilkkaassa liikenteessä ja rauhassa paikoittain pitkin pyöräteitä. Joka paikassa tosin ei pystynyt pyöräteitä käyttämään, koska ne olivat niin huonokuntoisia, kuoppaisia, roskaisia tms.

Seinäjoen läpi seikkailtiin Googlemapsin avustuksella pyöräreittejä pitkin, joten nähtiin sellaista mitä emme olleet ikinä nähneetkään vaikka Jalasjärvellähän olemme n. 9 vuotta asuneetkin vuosina 1988-1997 Yli-Vallissa.
No kaikki, jotka Teistä ovat pyöräilleet voivat olla samaa mieltä siitä, että pyöräillen näkee, kuulee, kokee ja haistaa paljon enemmän.

Seinäjoen Sorsanpesän kohdassa hokasimme, että parinkin ystävän ja sukulaisen kohdalla aikataulut eivät sopineet yksiin koska olemme itsekin edellä aikataulustamme. Arvoimme, että nyt kun on 124 km mittarissa, että jäämmekö tähän leirintäalueelle yöksi. Mutta huomiselle oli luvattu sateita tai oikeammin jo tälle ehtoolle, niin teki mieli mennä lähemmäs kotoa.
Soitimme sitten mahtavalle tuttavapariskunnalle Meeri ja Arto Hallilla ja kysyimme, että olisiko heidän mökillään tilaa saada pesupaikka ja patjat makuupussiemme alle. Asia järjestyi ja kerroimme jatkavamme Jalasjärven Yli-Valliin illan suussa. Loppumatka hieman venähti suunnitelmasta (35km) jopa 56 km:iin. No kilometri sinne tai tänne..... joo mutta kyllä reidet oli kovilla perille päästyämme, varsinkin kun viim. 6-7 km oli aivan mieletöntä sepelikköä, irtonaista sellaista. Gekkojamme kyllä koeteltiin siinä roustikossa ja kovaa sittenkin. Osku otti siitä videotakin, jonka voin lisätä tähän myöhemmin kun pääsemme kotiin koneelle.

Perille kun päästiin vastaanotto kruunasi vaivan.

Tuttavat olivat nähneet kovasti vaivaa meidän takia... sauna lämmin, petit odottivat nukkujaa valmiiksi pedattuna, kylpytakit suorastaan huusivat saunan jälkeen hartioillemme. Aivan kuin olisi kotiin tullut.
Kilometrejä kertyi kaikkiaan tälle päivälle 179 km ja 550m 10 tunnin aikana täyteen, joten saunaan oli ihana päästä.

Täytyy sen verran paljastaa, että juuri tässä talossa olemme asuneet sen 9 vuotta, joista kerroin. Muistot, lasten ja kotieläinten äänet ja kaikki iloiset vuotemme herahti mieleen. Taisi tulla tippakin silmäkulmaan.
Miten tällaisen vastaanoton voi ikänä korvata kellekään?

Kyllä nyt uni voi tulla.... sadekin alkoi kun pääsimme katon suojiin ❤.

Kovaa tuulta länneltä vaihteeksi.

Kyllä teki hyvää eilinen pätkäpäivä ja Sannan vintillä nukuttiin, syötiin ja taas nukuttiin sikeästi kuin porsaat. Kaksi kertaa yöllä Sanna ilmeisesti keitteli jotakin kun kattilasta kansi putosi ja kamarin ovikin aukesi. Taitaa noihin tosin olla suurin syy se, että n. 200m päässä kulkevalla radalla meni tavarajunia raskaassa lastissa ja Sannan tupa tärisi niin kuin matkalaukku. No eipä se meidän unia kovasti haitannut.

Päivä lähti käyntiin klo 6.30 kun gekot lähtivät matelemaan tietä nro 86 Oulaista kohden. Oli hyvä, että söimme tukevan aamiaisen sillä ensimmäiset 39 km piti poljeskella ennen kuin tuli toimiva huoltoasema vastaa. Oulaisista jatkettiin Ylivieskaan.

Todella voimakkaan ja puuskittaisen länsituulen takia jätimme siis väliin Raahen sekä Kalajoen, joihin ensin ajattelimme kyllä ajella.
No tulipa käytyä Ylivieskassa Sport Huoltokeskuksella http://www.kotinet.com/sporthuoltokeskus/. Kun jostain syystä Oskun gekosta keskiö oli löystynyt ja sopivaa työkalua ei ollut mukana. Homma hoitui siellä hyvin ja nopsasti ja lopputulos oli kuulemma hyvä. Samalla saatiin matkaamme renkaan täyttöpatruunoita ja minä sain uuden juomapullon lentokonekuljetuksessa rikkoutuneen tilalle.
Ylivieskasta jatkoimme tielle nro 63 reittinä Sievi, Toholampi ja lopuksi Kaustinen. Jossa kokosimme yli 10 vuotta vanhan tyystin käyttämättömän telttamme. (Aikoinaan hankimme teltan silloisia melontaretkiä varten). Jäimme siis Mosalan Caravan alueelle yöksi. https://www.mosalacaravan.com

Yhteensä kilometrejä kertyi tälle päivälle pikkasen päälle 154 km. Vastatuulen huomioon ottaen rankka päivä reituusille jo tässä iässä. Mutta polkemaanhan tänne lähdettiin. Huomenna jatkuu sillä perjantaiksi on taas jo vesisadetta luvassa sillä Juhannus lähestyy 😁.

Tämä lainaus Positiivareiden sivulta sopii hyvin tähän tuuliseen matkapäiväämme.

Jotta elämän purjehdusretki onnistuisi,
on opittava käyttämään hyväkseen
vastatuulta vauhdin lisäämiseksi.

Sadetta ilmassa

Eilen katselimme sääkarttoja ja luvassa siis tällekin päivälle rankkoja sateita.

Ehkäpä sen takia yöllä heräilin jo kolmen aikaan ja koetin saada viestiä isännän unen läpi, että mitä jos lähdettäisiin nyt niin olisi aikaa ajella klo 11 asti kunnes on luvassa koko loppupäivän sateet.
Mutta turhaan.... uni oli voimakkaampi enkä saanut viestiä Oskun aivoihin asti.

No matkaan lähdimme klo 6 auringonpaisteessa suunnan muutoksen takia kohden Ylivieskaa. 8-tien jyrsinnät ja liikenne ottaa kyllä niin paljon pattiin ja siihen kun yhdistää vielä rankkasateen tai edes sen mahdollisuuden, niin oli meidän mielestä hyvä lähteä 86-tietä myöten.

Ajomatkaa alkoi tulla pian kolmatta tuntia täyteen (aamupalana muuten vain energiapatukat ja kahvit 🙄) ja samaa kyytiä alkoi matalapaineen rintama nousta taivaalle. Taivas pimeni aivan mustaksi ja tuntui kuin tien ja taivaan välissä ei olisi enää tilaa edes pyörillemme. Ilmeisesti kuitenkin positiivinen ajatus siitä, että eihän se nyt ennemmin sada ennenkö löydämme kuivaan maahan telttapaikan ja saadaan itsemme sateelta suojaan, kannatti sillä tasan kolmen tunnin päästä olimme käyneet jo ruokakaupassa ja onnistuneet varaamaan vinttikamarin ihanasta vanhasta Vihannin pappilasta http://vihanninkotiseutuyhdistys.raahe.fi
Tätä kyllä suosittelen. Ihana rauha.

Tässä tuvassa tiistaisin kahvio.
(Meitä onnisti jälleen)

Näitä rappusia yläkerran kamarimme

Tämä on luksusta ja niin kotoista

Tälle päivälle tuli kilometrejä vain vaivaiset 49km. Mutta hyvää se tekee tämä lepuutuskin välillä niin jaloille kuin mielellekin.

Saas nähdä mistä huomenna löydämme itsemme? Pariksi päiväksi olisi kait luvassa aurinkoista keliä.

Tiistaiksi luvassa jopa ukkosta

Kun hehku alkaa hyytyä,
on syytä panna pökköä pesään.

-Marita Engberg

Tähän aamuun sopiva lausahdus hyvinkin, sillä jotenkin vaikuttaa kummasti korvien väliin tieto siitä, että pari seuraavaa päivää ilmeisesti satelee. Sää näyttää kyllä nyt klo 7 aivan mukavalta ja merikin on aivan tyyni.

Liikkeelle lähdimme klo 8.30  Iitä kohden. Tunnin saimme ajella pilvipoutaisessa, mutta jo sateelta tuoksahtavassa kostean oloisessa säässä. Tunnin jälkeen sitten tuuli nousi rajuksi ja taivas repesi. Sivutielle pikaisesti mäntyjen suojaan ja sadevarustus kehiin.
Sitten vain takaisin E8:lle. Vitsit nyt kyllä autoilla oli sellaista menoa, että pahimmassa tapauksessa meinasi olla jo kolme pikkuautoa rinnan meidän kanssa. Vettä ja sen seassa hienoa hienompaakin hiekkaa lensi jokaisen auton mennessä ohi tai tullessa vastaan. Puhumattakaan rekoista, vaikka jälleen kerran kiitän suomalaisia ammatikseen rekkaa ajavia kuskeja, sillä he osaavat ottaa toiset hyvin huomioon.
Kun sade lakkasi oli mustat sedevaattemme aivan vaalean hiekan peittämät ja voitte kuvitella, minkä käsittelyn gekkomme ja kaikki muu varustuksemme saivat.
Iistä laitoimme yhden repun täynnä ylimääräistä vaatetta ym tarviketta jo kotiin päin (esim. Toppatakit 😄).

Sitten pimeni ja kaksi salamaa löi. Kerran jyrähti. Kerkesimme kuivana päästä Iissä Seon tankkikatokseen ja gekotkin saatiin suojaan. Myräkkä heitteli kauppiaan pressut grillihiilipussien päältä ja Osku lähtikin häntä auttamaan (sillä meillähän oli jo sadevarustus). Kauppias avasi jo isoja hallin ovia ja kehotti :"Tuokaa noi vehkeenne tänne suojaan sateelta!" Johon Osku sanoi, että kyllä pyörämme ovat ihan sateen kestäviä ja tottuneet jo sateelle tällä reissulla. Ja niinhän se on, että kun itsellä on hyvät sadevaatteet ja tavarat on pakattu säänkestäviin laukkuihin, niin se on sama sataa tai myrskyää eipä varusteet kastu. 

Myös päivänvarjon Osku saalisti parkkialueen toiselta laidalta kauppiaalle. Sen jälkeen juoksimme sisälle baariin kaffeelle ja hyvälle ruispurilaiselle.

Myräkkä meni onneksi nopeasti ohi, mutta tokihan maassa oli paljon vettä nyt kun taas suuntasimme maantielle ja sen tietää kaikki, että vesi lentää....

Seuraavan pienen ropauksen odottelimme ohi jo lähempänä Haukipudasta yhdessä alikulkutunnelissa.

En tiedä, kuka onkaan niin kekseliäs, että pikiteille pitää tuo "torkkuvien kuskien herätysraita" tehdä pientareen puolelle ja monasti se menee jopa keskellä sitä väylää missä pyöräilijän pitää ajaa. Samaten kun asfaltin ulkoreuna saatta olla jopa 10 cm korkeampi kuin hiekkapiennar, niin saa siinä ajella tosissaan kieli keskellä suuta. Suosittelemme keksijälle ja sen idean toteuttajille pienen pientä pyörämatkaa pysty- tai nojapyörällä tällaisella pientareella. Voisi tulla muutos tuohonkin.

Ouluun ajelimme tietä nro 847 sekä paljon myös pyöräteitä myöden. Tosin pyörätietkään eivät tänään suosineet, sillä olivat aivan täynnä myterin jäljiltä oksaa ja risua ym. kivaa. Paikoittain pyörätiet olivat myös aikamoisen monttuiset ja pinnat rikki.

No tulipahan katsottua polliisi ja vähän muutakin Oulussa vaikka aika äkkiseltään jatkettiin matkaa Kempeleen kautta Liminkaan, jota ennen Googlen avulla katsoimme lähimmän Camping-/mökkialueen (Värminkosken Leirintä), josta varasimme mökin jälleen seuraavaksi yöksi.

Kilometrejä tuli tälle päivälle 107 km, josta osa aivan turhaa pyörimistä kun mapsi ei löytänyt aina oikein kaikkia liittymiä ja pyöräteitä pyöräilijän ohjeistuksella.

No tässä suihkussa käyneenä on hyvä jälleen mennä jo pian yöpuulle. Sitä ennen pitää hieman saada tuon urheiluhierojan huomiota 😉. Jos vaikka hieman reisille ja pohkeille jotakin rentouttavaa / lämmittävää voidetta tms.

Hyvää yötä, huomenna päivä uusi.

Sunnuntai ja aurinko paistaa.

Nyt kun viikko on takana niin yht. kilometrejä viikossa tuli 630 km.

Tänään kun ei ollut vastatuuleen punkemista tultiin kaikessa rauhassa nauttien kesästä jopa 145 km.

Ylitorniosta siis lähtö klo 8.10.

Niuron mökeiltä herätys ja lähtö.

Siitä mentiin hyvällä sykkeellä hyvää tietä myöten. Liikennekin oli vielä erittäin maltillista.

Eräässä rauhallisessa rantapaikassa söimme lohileivät välipalana ja hetken siinä maisemia katseltuamme jatkoimme Tornioon, jossa Nesteen huoltoasemalla söimme tukevan lounaan ja vähän vähensimme vaatetusta. Tarkoitus oli mennä hetkeksi iltapäivätirsoille telttaan ja nousta sitten ajamaan niin, että olisimme yöllä vaikka jo Oulussa. Sillä huomiseksi ja tiistaiksi luvataan sadetta.

Mutta mutta... kaikki ei mene aina niin kuin suunnitellaan (ainakaan meillä).

Mun oikeaa jalkaa kramppas jatkuvasti polvitaipeesta pohkeen yläpäästä ja alkoi sattua jo vaikka minne.... no eteenpäin silti mentiin ja saavuttiin lopuksi sitten Camping Merihelmeen hiukan Kuivaniemen jälkeen merenrantaan. Perusmökki siellä 45€ ja rantasaunan sai lämpimäksi 15 eurolla.

Kiva, tunnelmallinen sauna

Viileä merivesi teki hyvää
pohkeille ja reisille löylyttelyn lomassa.

E8-tie on muuten karsee ajella Torniosta Oulun suuntaan. Autot ajaa aivan reikä päässä. Rekat ovat kaikkein kohteliaimpia ja antavat parhaiten tilaa. Toki ajoimme tänäänkin kaikki mahdolliset pätkät rauhallisia tieosuuksia, mutta välillä vain on ihan pakko ajaa E8:aa.

Suoraan sanottuna mua alkoi jo hirvittämään koko touhu. Sen takia päätettiin koittaa huomenna lähteä taas ajoissa tien päälle ja katsotaan sitten josko säätiedotus pitää paikkansa ja alkaa sataan, että kuinka pitkälle huomenna päästään.

Nyt on jo niin väsy, joten lopettelen tältä illalta. Näin kauniita ajoilmoja saisi olla nyt pari viikkoa eteenpäin, vaikka sehän taitaa olla vain varustelukysymys....

Jo kolmas päivä kovaa vastatuulta

"Mies lähtee pellosta -
            mutta Pello ei lähe miehestä!"


No aamuhan aukesi täysin sinisellä taivaalla ja kauniilla auringon paisteella. Vaikka eilen suoraan sanottuna patitti polkea ylämäkeä pitkin laskettelurinteen huipulla olevaan Valkean Lodgen respaan, niin voin kertoa, että oli juhlallista lasketella ensin hiekkarinnettä gekolla kaikessa rauhassa ja siirtyä Rovaniementielle ja sai lasketella vielä 6 km alamäkeen takaisin Pelloon.

Siitä kohdasta sitten ylitimme rajan Ruotsin puolelle. Saimme paikallisilta vinkkiä, että siellä menee parempi ja kauniimpi jokivarsitie kuin mitä Suomen puolella joen toisella reunalla tämä E8.

Hiljaisempi kyllä, se myönnetään, mutta ei siinä kovasti nähtävää ollut. Kaikki kesäkahvilat / taukopaikat tekivät vasta heräämistään ja niitä oli todella todella harvassa. Ruotsin puolta ajelimme kuitenkin Pellosta aina Matarenkiin asti (56km) ja vielä ennen takaisin kotimaan rajan ylitystä kävimme pizalla ja salaatilla kauniissa pienessä, mutta erittäin elävän näköisessä Matarenkin kylässä.
Evästaukomme aikana olikin tullut isot pilvilautat lännestä taivaalle ja luvassa olikin niistä sadetta, joten lähdimme siitä aika rivakkaa vauhtia Suomen puolelle ja muutaman kilometrin jälkeen päätimmekin jäädä edessä olevaan Niuron Mökit nimiseen mökkikylään. Edullinen mökki kahdelta hengeltä suihkuineen maksoi vain 55€/vrk.
Ajattelimme ensin nukkua vain hetken teltassa ja jatkaa aamuyöstä jo ajamista, mutta mökki vei voiton tullessamme jokivarteen verenhimoisten, inisevien hyttysten viidakkoon. Niitä ei ollut enää muutama vaan niitä oli aivan joka paikka täynnä, suu, silmät, korvat...

Matkamme jäi tältä päivältä vain 79km:iin, mutta se johtui siitä, että tämä oli jo kolmas päivä peräkkäin kun poljimme koko ajan täysin vastatuuleen. Eikä se ollut mikään pieni tuuli, vaan sellainen, että tuntuu ettei saa edes nenän kautta happea kun tuulee suoraan päin. Silmät kuivaa, huulet kuivuu ja korvissa kohisee vielä nukkumaan mennessäkin niin, että hermo menee. En tiedä tai en olisi uskonutkaan kovin äkkiä miten rasittavaa noin kova tuuli voi olla.
Ainuttakaan alamäkeä ei pystynyt rullailemaan vapaasti alas vaan tosissaan piti polkea niin ylä- kuin alamäetki. Niin ja minähän pääsin helpommalla kuin Osku, jonka perässä sain polkea hiukan kevyemmin.

Laskeskeltiin tuossa kun nyt ollaan 7 päivää oltu liikenteeasä, että päivää päälle olemme sentään edenneet hiukan päälle 91 km.
Alustavastihan suunnittelimme, että pitäisi jaksaa tulla noin reippat 70 km päivittäin jotta kesäloma riittää koko matkaan.

Ihana ilma Valkeassa Lodgessa herätteli matkaan.

Ruotsin puolelle mentiin vikkelästi.

Ruotsissa on näköjään myös Valkeakoski.

Mun gekon ohjaustangon kulmaa tässä Osku säätää.. Finnairin käsittelyssä on tapahtunut vähän enemmänkin ehkä kuin pelkkä ketjun katkeaminen. 🙄

Perjantaina 6. päivä gekon selässä

Aamulla lähtö Kolarista n. Klo 9.30. Pyörimistä kaupoilla ja aamupalalla yms. Tarkkaa aikaa en osaa sanoa koska matkaan lähdettiin. Kuitenkin päätimme lähteä Kolarin keskustan halki ns. maisematietä Torniojoen viertä, vaikka siitä tulikin n. 10km enemmän matkaa kuin E8:aa.
Paikallisessa pyöräliikkeessä Osku kävi kysymässä renkaan täyttöä varten ilmapatruunoita... vastaus oli hauska:"Met pumpathan täällä perintheisesti". (Nuo h-kirjaimet ovat varmaan väärissä paikoissa, mutta tuolta se kuulosti).

Reittivalinta oli hyvä... valtava eteläinen vastatuuli jäi paikoittain puiden taakse ja osaltaan se hieman helpotti etenemistämme. Jopa lohestajat, joita rannikko oli täynnä moittivat tuulta kun kalastus ei onnistunut sen takia ollenkaan.
Taukoilimme ja etenimme hitaasti mutta varmasti 96 km ja rapiat. Pelloon päätimme jäädä yöksi ja siellä olikin paljon mökkimajoituksia, mutta ikävä kyllä kaikki paikat olivat täynnä lohestajia joten vaihtoehtona meille oli joko lähteä 6.5km Rovaniementietä pitkin Valkeaan Lodgeen tai mennä telttaan.
Päädyimme yhteistuumin kuitenkin tuohon vapaana olevaan mökkimajoitukseen vaikka se poikkesi reitiltämme hieman.
Ensin se oli minun mielestä suuri virhe, sillä mäet joita sillä muutaman kilometrin matkalla oli, olivat päivän päätteeksi aivan kuolettavia reisilihaksille. Perille päästyämme ymmärsimme, että respaan piti nousta sorarinnettä pitkin vielä n. 500 m. Ei muuta kuin sotkemalla sisukkaasti ja muutama kirosanakin siinä tuli mun suusta. Isäntä hymyili ja polki. Siinä mulla mies, joka ei koskaan moiti eikä suutu mulle, mutta tässä 37 yhteisen vuoden aikana oon ymmärtänyt, että sekin osaa kurittaa mua näillä ihmeellisillä lomaideoilla. Tietää näköjään jo millä saa mut hiljaiseksi. 🙄

Perillä oli kyllä mahtava majoitus ja ruuat todella hyvät (tosin kevyesti salaattiateriat syötiinkin). Otimme jopa punkkulasilliset ja isäntä maisteli Rovaniemeläisen panimon oluen.
Voimme suositella muillekin kesämatkaajille tätä paikkaa. Ihan rauhallinen ilta siis. Saunan jälkeen partsulla on kiva katsella yötöntä yötä.

Torstai toivoa täynnä

Aamu alkoi auringonpaisteella ja olikin ensimmäinen aurinkoinen päivä. Gekot pakattiin ja valtatielle lähdettiin klo 9.30.
Ei niin paljon hyvää ettei jotakin pahaakin, eli keli oli hyvä ja lämpöäkin 16-17°C, mutta aivan mahdoton vastatuuli koko ajan. Ilmatieteenlaitos kertoi että 6m/sek. mutta puuskissa se oli kyllä kovempi ja juuri katseltiin että huomiseksi luvassa 5m/sekunnissa vastatuulta. Huh... no sen näkee huomenna.

Tässä pieni filmin pätkä vastatuulen voimasta.

Ehkä kymmenisen kilometriä ennen yöpaikkaamme jouduimme vielä ajamaan varmasti ainakin n. 4 km tietyömaalla järkyttävällä soralla. Voi Gekko parkoja.

Kamalinta oli se, että alueella oli 50km/h rajoitus, mutta niin vastaantulevat kuin ohittavatkin ulkomaan rekisterissä ajavat rekat menivät täysin ns. reikä päässä. Siihen joukkoon mahtui kyllä osa henkilöautoistakin. Oli aivan pakko ajaa visiiri alhaalla, buffi naamalla sekä jopa kääntää takamusta ikään kuin rekoille ja nostaa vasen käsivarsi vielä pään suojaksi. Lensi kiveä, soraa ja pelättiin, että sieltä lentää pian niitä nyrkin kokoisia kiviä mitä siinä sorassa oli.

Kivet ropisi selkään ja kypärään. Mutta onneksi mikään ei mennyt rikki ja toistaiseksi renkaatkin ehjänä.

Suomalaisille rekkakuskeille täytyy antaa kyllä isosti peukkuja, he antavat hyvin tilaa pyörälle ja hiljentävät ja tietyön kohdassa menivät hillitysti. Tosin kyllä siinä pitää suojata kasvojaan, vaikka kuinka hiljainen ohitus olisi.

Lopuksi 113 km ja 760 metrin jälkeen pikkasen ennen Kolarin keskustaa pysähdyimme Kolarin Burgeriin joka vuokrasi meille myös yösijaksi mökin jossa saunakin.